Kirjoittaja Aihe: 2015-01-11 HS: Koulushoppailu johti kaaokseen Tallinnassa  (Luettu 2436 kertaa)

Poro

  • Vironsuomalaiset
  • *
    • Profiili
2015-01-11 HS: Koulushoppailu johti kaaokseen Tallinnassa
« : Helmikuu 12, 2015, 13:04:38 »

Lainaus
Koulushoppailu johti kaaokseen Tallinnassa

ULKOMAAT 11.2.2015 15:27
Kaja Kunnas




Meillä Tallinnassa on vapaus valita lapselle paras koulu.

Valitsimme englannin kieltä painottavan luokan koulusta, joka näkyy lastenhuoneen ikkunasta ja jossa isommat sisarukset opiskelevat.

Matkalla on kuitenkin monta mutkaa.

Ensi viikonloppuna on pääsykokeet, joissa 6-vuotiaan pitää muun muassa osata kirjoittaa kaksi lausetta virheettömästi sanelun mukaan, lukea sujuvasti ja kertoa tarina omin sanoin, suorittaa muisti-, logiikka- ja laskutehtäviä. Lapsen pitää myös osallistua englannin oppitunnille ja todistaa oppimansa. Saman luokan ovat valitettavasti valinneet myös sadat muut tallinnalaislapset.

Tungos on käsin kosketeltavaa, kun sadat kuusi-seitsenvuotiaat vanhempineen parveilevat koulujen eteisauloissa. Jotkut tulevat kipeinä, sillä uusintakoetta ei ole.

Tallinna on varoittava esimerkki, millaiseen kaaokseen koulushoppailu saattaa alaluokilla johtaa. Helsingin päättäjien kannattaisi varmaan tutustua tilanteeseen ennen kuin he tekevät päätöksiä asiasta.

Läheskään kaikki pyrkijät eivät ole oikeasti tallinnalaislapsia, vaan he ovat vain virallisesti kirjoilla Tallinnassa, jotta saisivat valita sieltä koulun.

Eivätkä kaikki edes oikeasti halua kouluun, johon pyrkivät. Monet pyrkivät varmuuden vuoksi moneen kouluun yhtä aikaa, jotta edes yksi tärppäisi. Joku käy harjoittelemassa koetilannetta seuraavan koulun kokeita varten.


Koulu luonnollisesti valitsee lapset tai perheet eikä päinvastoin. Pääsykriteerinä voi olla sisaruussuhde, ystävyys kaupungin kouluviraston työntekijän kanssa tai lupaus remontoida koulun ilmastointi.

Pääosa oppilaista valitaan kuitenkin pääsykokeilla, joita nimitetään kypsyyskokeiksi. Yhdessä koulussa pitää olla hyvä puhumaan, toisessa pitää osata kirjoittaa virheettömästi, kolmannessa pitää osata ratkoa sudoku tai mieluummin kaikkea tätä.

Yli 70 prosenttia tallinnalaislapsista käy kunnallisen esikoulun ohessa maksullista esikoulua, joka käytännössä valmentaa pääsykokeisiin.

Vain pieni osa kurssitetuista valitaan. Siksi jotkut palkkaavat jo viisivuotiaalle lapselleen kotiopettajan.

Vanhemmilta edellytetään rahan lisäksi toimeliaisuutta. Erään lapsen vanhemmat opettivat lapselleen ensimmäisen ja toisen luokan matematiikan kirjat ennen pääsykokeita. "Jos opiskelet nyt, et joudu opiskelemaan kahteen vuoteen", vanhemmat motivoivat.

Menetelmä toimi. Lapsi läpäisi seulan.

Tungosta on kouluihin, joilla on pitkä perinne, erityispainotus ja parhaat tulokset ylioppilaskokeissa. Tämä on järjetön perustelu ensiluokkalaiselle, mutta silti se toimii, sillä kaikki haluavat varmistaa lapsilleen hyvän koulupaikan.

Kysyntä on viime vuosina johtanut siihen, että suosituimpien kunnallisten koulujen yhteyteen on alettu perustaa maksullisia yksityiskouluja.

Viron opetusministeriö tai Tallinnan opetusvirasto eivät ole päättäneet, että ensimmäisille luokille pitäisi pyrkiä. Päinvastoin, välillä valmisteltiin ekaluokkalaisten pääsykokeiden kieltämistä lailla. Mutta järjestelmää ei onnistuttu purkamaan jälkeenpäin.

Maineikas lähikoulu tosin pakotettiin vastaanottamaan myös alueen lapset. Tämän seurauksena koulun ympäristöön on rekisteröity suuri määrä lapsia, jotka asuvat oikeasti muualla. Heille on tilaa koulussa iltapäivisin, kun valittujen lasten koulupäivä loppuu.

Meidän perhe osallistuu tähän hullutukseen jo kolmatta kertaa. Jos lapsemme ei saa paikkaa, vaihtoehtoina ovat iltapäivävuoro, etäisempi koulu liikenneristeysten takana tai muutto.

Se siitä valinnanvapaudesta.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1423556202468
Etninen ulkosuomalainen vuodesta 2005 Tallinnan alueella.